|
|
26.7.2010
Lisbeth varmistettiin tiineeksi Siiten viikonlopun asioihin: onnea A.T. Eko ja sen
taustajoukot suurimmasta voitosta, minkä suomenhevonen voi
saavuttaa! Samalla voi tyydytyksellä todetta, että emme
mekään olleet kovin väärillä jäljillä viime keväänä,
kun Lisbeth astutettiin A.T. Ekolla. Projekti päättyi
miten päättyi, mutta oriin puolesta on varmasti lupa olla
iloinen. Ehkä nytkin käytettiin tulevaa ravikuningasta ... Maitoon Lisbeth ei ollut tullut, mikä tietysti kielii jonkin menneet vikaan. Varsominen meni muuten normaalisti, eli tamma ei kärsinyt siitä mitenkään, mikä on sentään hyvä puoli muuten perin murheellisessa asiassa. Sitä, kumpaa sukupuolta varsa olisi ollut, en tiedä. Tallin henkilökunta oli niin masentunut tapauksesta ettei ollut vielä jaksanut sitä katsoa. Tätä tämä välillä on. Yleensä kantavuudesta seuraa iloinen perhetapaus, mutta aina varsoja kuoleekin. Näinhän kävi mm. Misssuomen kanssa, joka teki ensiksi kuolleen orivarsan, ja varsominen oli niin hankala, että oli tipalla, ettei tamma mennyt samalla kertaa. Lisäksi tamma vioittui niin, ettei sitä voitu edes uusia samana vuonna. Nyt Missillä on kuitenkin kolme putkeen syntynyttä varsaa, ja lisää varmaan tulee. Hevoshommassa on paljon vastuksia, vaikka voittajista puhuttaessa se unohtuu usein taka-alalle. Nyt meidän on vain yritettävä sitkeästi uudelleen, katsoa eteenpäin ja ottaa "Elisabeth II" työn alle.
20.7.2009 Nettisivujen
kanssa ongelmia Tärkein
tallin jäsenten tarvitsema tieto on varmaankin se, että
Lisbeth jäi heti ensimmäiseen siemennykseen tiineeksi, ja
se on todettu tiineeksi myös toistamiseen. Tamma on tässä
suhteessa erityistarkkailussa, eli se tarkastetaan
suunnilleen aina, kun tiineystarkastuksia tallilla yleensä
tehdään. Peukut siis pystyyn!
Villinmiehen Tammakilpailun finaali ajetaan Lappeen
V75-raveissa 20. päivänä. - Eläinlääkäri oli tyytyväinen vamman paranemiseen, valmentaja Veli-Erkki Paavola kertoo. Uutta kudosta on alkanut kertyä vamman päälle, vaikka selvä reikä kuvissa oli vieläkin nähtävissä. - Eläinlääkäri antoi luvan myös tammalle olla pihalla. Mielialalle se onkin tärkeää, vaikka Lisbeth on pysynyt melko hyvällä tuulella aika yksitoikkoisesta päivärytmistään huolimatta. Saapahan nyt nuuhkia raitistakin ilmaa. Lisbeth on tarkoitus valjastaa myös kärryjen eteen. - Siinä meillä on vielä miettimistä kuinka se saadaan sujumaan. Tammahan on sen verran meneväinen, että se saattaa keksiä omia reittejään, jos ei ole varovainen. Onneksi meillä on sen verran pehmeää lunta pellolla, että siellä kärryistä ajamisen voisi aloittaa, pohtii Vellu. Muuten suunnitelmat valmennuksen etenemisestä ovat kutakuinkin ennallaan. - Hiittivalmennus alkaa vasta kesällä. Jos kaikki sujuu ongelmitta, alkukesä voisi olla hiittien aloittamisen kannalta oikea aika. Muitakin mukavia uutisia Vellulla on kerrottavana. Koska Lisbeth ei ole nyt varsinaisessa valmennuksessa, Paavolan talli on laskenut hoitomaksua 400 euroon kuukaudessa. Seuraavan kerran tammamme kuvataan noin kuukauden kuluttua, ja tällä palstalla kerrotaan myös sen hetkiset uutiset.
10.1.2008 Lisbethin toipuminen alkanut - Lisbethän sai Teivossa kertahoitona kantasoluhoidon, kertoo Vellu. Annettu kantasolu ei ollut Lisbethistä, vaan teollinen tuote. - Eläinlääkäri Jukka Houttu – jota pyysin hoitamaan Lisbethiä kuin omaansa – sanoi että teollinen kantasolu on varmempi kuin hevosesta itsestä otettu. Teollisesta kantasolusta on myös enemmän kokemusta tämänkaltaisissa hoidoissa. Paavolan mukaan Houttu piti annettua hoitoa erinomaisesti onnistuneena. - Jukka oli hoidon sujumiseen oikein tyytyväinen. Hankositeessä ei ollut mennyt säikeitä poikki ja se on ennusteen kannalta myönteinen asia. Lisbeth itse ei tunnu olevan vammasta tietääkseenkään. - Tamma on oma rauhallinen itsensä. Mitään paineita esimerkiksi ajamattomuudesta ei ole, vaan se on iloinen ja pirteä kuten aina. Lisbeth on kaksi kertaa päivässä kävelykoneessa. - Meillähän on kävelykone sisällä ja siinä on pehmeä kumirouhepohja. Koko ajanhan tammalla pitää olla pientä liikettä, että verenkierto vamma-alueella pysyy kunnossa. Kärryjen edessä Vellu ei ole Lisbethiä kävelyttänyt. - Sillä on kuitenkin sen verran omia tuumia, että en ole uskaltanut panna sitä kärryjen eteen, kävelykoneessa kulkeminen on vamman kannalta huomattavasti turvallisempaa.
19.12.2007
Jalkavamma varmistui hyvin vakavaksi Tammallehan oli aika tammikuun puolelle, mutta Vellu halusi jouduttaa asian selviämistä ja sai tammalle tiistaille ajan Teivon klinikalta. Siellähän hoito on parasta mitä tässä maassa saa, ja Lisbethin tutkivatkin sekä Kristiina Ertola että Jukka Houttu. Heidän kertomansa oli jokseenkin korutonta. - Vasemman takajalan hankositeen alapäässä on reikä, Vellu raportoi. Prosenteissa mitattuna vamma on 30-40 prosentin luokkaa ja edessä on pitkä toipilasjakso. Tamma jäi tiistaina klinikalle ja tänään keskiviikkona Jukka Houtun on määrä antaa sille kantasoluhoitoa, minkä jälkeen Paavolan väki hakee sen takaisin Kaustiselle. Hankosidevamma on urheiluhevoselle aina vakava, ja takajalan vammat ovat vielä etujalkojakin armottomampia. Lisbeth on kilpaillut erittäin kovalla tasolla, eikä sille palaaminen ole kirkossa kuulutettua. Valmentaja oli joka tapauksessa optimistinen tamman jatkon suhteen. - Tämä on nuori hevonen, ja Houttukin sanoi, että kyllä siitä vielä hankkari tulee. Joka tapauksessa aikaa menee ja jatkohoito tehdään niin huolella kuin vain voidaan. Vaikka jalka paranisi niin hyvin kuin se saattaa, on edessä joka tapauksessa vähintään puolen vuoden kilpailutauko. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ainakin ensi kesän kuningatarkilpailu voitaneen jo tässä vaiheessa pyyhkiä suunnitelmista. Tilanne on siis kehno, mutta joka tapauksessa paraneminen on jo alkanut. Lisbethin jo aiemmin saama kortisonihoito on poistanut jalasta tulehdusta niin, että se on päälle päin sula, eikä tamma onnu jalkaansa. Vuoden päätteeksi uutiset ovat siis vähintäänkin ikäviä. Lisbethin vuosi on kuitenkin kokonaisuudessaan ollut mitä mainioin, ja vaikka kävisikin niin synkästi, ettei se enää kykenisi parantamaan lukujaan, tamma on sentään ehtinyt tehdä paremmin kykyjään vastaavan ennätyksen.
14.12.2007
Vakuutussummaa
korotettu Uusikin summa voi tuntua turhan pieneltä, mutta on kuitenkin kohtalaisen jauhamisen tulos. Korotushakemus meni Pohjolaan läpi vasta toisella yrittämällä. Muitakin yhtiöitä lähestyttiin. Lähivakuutus ei uskaltanut vakuuttaa hevosta näin korkeasta summasta lainkaan, ja Pohjantähti sanoi ennakkoon kysyttäessä ei jo 15 000 euron vakuutussummalle.
12.12.2007
Hankosidevamma, jonka laatu selviää myöhemmin - Vamma on edelleen pieni mysteeri meille, kertoo Vellu. Se hiitattiin viime torstaina, perjantaina kaikki oli kunnossa, mutta lauantaiaamuna takajalka oli paksu. Tämä kielii jostain muusta kuin rasitusvammasta ja se on lähtökohtaisesti hyvä asia. Hevonen, joka saa rasitusvamman, on usein paljon vaikeammin hoidettava kuin tapaturmaisesti vammautunut. Ultraäänellä ei ole sinänsä kiirettä, koska alkuhoito on samanlaista, oli vamman syy ja laatu melkein mikä tahansa. Lisbeth on saanut nyt lihakseen kortisonia – Vellun vaatimuksesta. - Meillä on ollut aiemminkin samanlaisia tapauksia, ja kortisoni on ollut hyväksi. Se laskee turvotusta ja antaa veren juosta vamma-alueella vapaammin. Lisbethillähän oli vuosia sitten joku vamma samassa jalassa vuohisen yläpäässä – tämä nykyinen on siis alapäässä – sen Vellu ei usko olevan uuden vammautumisen taustalla. Vamman paranemisen aikataulua Vellu ei uskalla ennustaa. - Nämä vievät aina aikaa. Jos kyseessä on revähdys, voi pahimmillaan kulua puolikin vuotta paranemiseen. Lisbethin normaaliin elämään vamma ei juuri vaikuta, se on ulkona normaalisti. Mutta sillä ei luonnollisestikaan ajeta. Mutta kävelytystä se saa. Loukkaantuminen tietysti tarkoittaa sitä, että Pariisin kylmäverilähtöä varten pakatut matkalaukut voi purkaa. Kaiken harmin keskellä Veli-Erkki lähettää talliväen jouluntoivotukset omistajille. Hän haluaa muistuttaa meitä siitä, että: - Vaikka hankosidevammat ovat hankalia ja pitkähoitoisia, niistä kyllä selvitään, ja Lisbeth voi vielä palata kilparadoille entisessä iskussaan.
7.12.2007
Vastoinkäyminen - Perjantainaamuna oli tarkoitus mennä ajamaan normaali viimeistely, kun huomasin vasemman takasen olevan kummallisen paksuna, kertoo Veli-Erkki Paavola. Mitään syytä vammaan Vellu ei osannut sanoa. Ei edes sitä, onko kyse ylipäänsä vammasta vai jostakin muusta. - Toivottavasti siinä on joku venähdys, joka paranee pian. Vien tamman ensi viikolla klinikalle, jonka jälkeen tiedämme enemmän. Tällä palstalla kerrotaan klinikkakäynnin tulokset loppuviikosta.
24.11.2007
Lisbeth palasi lujassa iskussa Matkalla Lisbeth juoksi – kuinkas muuten – takajoukoissa. Veli-Erkki Paavola oli tammaan hyvin tyytyväinen: - Olisin saattanut lähtöön oikein satsaamalla päästä kuolemanpaikalle, mutta ajattelin että tämä ei ole Lisbethin viimeinen startti. Otin alun rauhallisesti, ja matkallakin mentiin maltillisesti. Maalisuoran Lissu täräytti todella lujaa ja ohitti hevosen toisensa jälkeen. Edelle jäivät vain yllättäjä Rokeri ja suosikki A.L. Viku. - Kyllä me olisimme voittajan ainakin haastaneet, jos olisimme olleet maalisuoran alussa lähempänä kärkeä, Vellu laskee. Lisbeth on nyt siis kunnossa, ja uusia starttejakin on suunnitelmissa. - V75-ravejahan tässä on kierreltävä. Finaalit taidetaankin juosta tässä lähellä, Seinäjoella.
19.11.2007
Lisbeth kovassa sarjassa tauon jälkeen Lisbeth starttaa radalta 7, mutta Vellu ei pidä sitä ihan huonona. - Hitaastihan tamma lähtee kuitenkin, joten ulkoa lähteminen ei ole niin suuri haitta. Suurempi harmi on se, että joudumme aloittamaan tauon jälkeen näin kovassa sarjassa. Mutta minkäs teet, kun sopivampiakaan ei ole tarjolla. Lauantaina vastaan asettuvat muiden muassa Velin Vinke ja viime aikojen menestyjä Tementeri. Tementerin lyömisestähän Lisbethillä on kokemuksia kolmen vuoden takaisesta Satakunta-ajosta. Mitä ilmeisimmin lauantaina on hokkikeli, ja sitä Vellu pitää pienenä riskinä. - Meillä kun ei ole paljon kokemusta hokeista, mutta ehkä sen ei pitäisi hirveästi haitata. Treeneissä tamma on näet mennyt ihan hyvin hokeillakin. Valmentajan suunnitelmissa on muutama startti nyt, ettei tauko veny liian pitkäksi Pariisin valloitusta ajatellen!
8.11.2007 Potilaskertomus Olli Kaukon
käynnistä
5.11.2007 Kaikki kunnossa Uusimmat tiedot Lisbethin tallilta kertovat kaiken olevan tammamme osalta kunnossa. Hevosta on treenattu normaalisti ja se tuntuu hyvältä. Eläinlääkäri Olli Kauko kävi viime viikolla katsomassa tammaa. Hän piikitti tamman jalkoja ja sitä seuraava kahden viikon ilmoittautumiskielto päättyy puolen kuun maissa. Jouni lupasi laittaa tänne uutisosioon vielä lääkärinlausunnon, jahka se saapuu. Veli-Matti Paavolan kahdessa tallissa on ollut liikkeellä (nähtävästi) samaa kuumetautia, jota tuntuu nyt liikuskelevan ympäri Suomea. Kolmanteen talliin, siihen missä Lisbethin majailee, tauti ei ole yltänyt. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, Vellu pitää edelleen kiinni ajatuksestaan kilpailuttaa Lisbethiä parin startin verran ennen vuodenvaihdetta. Tosin me kaikki muistamme ihan nappisarjojen olevan nyt kortilla.
25.10.2007 Martti Roine hoitamaan tiedotusta Tallin tiedotusta hoitanut Ville Toivonen on pyytänyt ja saanut vapautuksen tehtävästään. Pyynnön takana olivat monipuolisen Villen muut kiireet lehtityössä ja amatöörivalmentajana. Tehtävän on nyt lupautunut ottamaan vastaan Martti Roine, jolle nyt toivon työrauhaa ja korrektia suhtautumista. Talli on koottu yhteisen hevosemme ja harrasteemme ympärille, ja sen henkeä tulee jokaisen mieluummin varjella kuin koetella. – J.A.
25.10.2007 Lisbeth katsotaan uudelleen läpi Eläinlääkäri Olli Kauko tulee ensi viikon keskiviikkona Nikulaan. Hän käy silloin Lisbethin uudestaan läpi ja antaa sille mahdollisesti tarvittavat hoidot. ”Ei siinä viimeksikään mitään dramaattista ollut, mutta toisen kerran jälkeen sen pitäisi olla lähellä satkua, ja talven kilpailuja pystyy sitten suunnittelemaan paremmin”, Vellu Paavola toteaa. ”Näin on tehtävä myös mahdollisen Ranskan startin takia. Nyt se on katsottava, myöhemmin sitä ei enää ehdi.” Pariisin kylmäverilähdön ajankohdasta on ollut erilaisia käsityksiä. Vellun käsitys on tammikuun viimeinen viikonvaihde, mikä pohjaa muistikuvaan Travrondenissa olleesta kilpailukutsusta. Kaiken kaikkiaan startti Pariisissa on siis edelleen mahdollinen. Vellu teroittaa kuitenkin, että matkalle kannattaa lähteä vain jos kaikki on todella kunnossa. Näin erityisesti Lisbethin kanssa, Vellu teroittaa, vaikka tunnustaakin, että Lisbeth yllätti hänet mieluisasti sillä, miten se otti pitkän matkan Kuninkuusraveihin ja tiukan ohjelman siellä. Lisbeth on ollut hyvässä kunnossa ja sitä on treenattu normaalisti ja hiitattukin. Kilpaa Vellu ei ole kuitenkaan halunnut ajaa sillä ’huoltovälissä.’ Jos Ranskaan lähdetään, Lisbeth tietenkin tarvitsee startin tai pari alle.
28.9.2007 Olli Kauko hoiti
jalkoja Käynnin
syy: Jalat tallilla Lisbeth on tehnyt kuningatarkilpailun jälkeenkin täysipainoiset esitykset. Seinäjoella se nousi hyvällä loppuvedolla neljänneksi kovalla täyden voltin ajalla 25,8. Oulussa oli vuorossa voitto, tosin Lisbeth oli maalissa toisena, mutta nousi ykköseksi ensimmäisenä maalissa olleen Juppe Hoon tultua hylätyksi alun pitkästä laukasta. Myös Kaustisella Lisbeth olisi ollut kärkitaistelussa ilman loppukaarteen laukkaansa. - Siinä kohtaa mentiin tosi lujaa ja laukka vaan tuli. Muuten se olisi ollut aika lähellä, Vellu Paavola arvioi. Hänen mukaansa hevonen ei ainakaan ole ottanut takapakkia Kuninkuusraveista, vaan pikemminkin päin vastoin. Seuraava varma merkintä Lisbethin kalenterissa on 21. päivä pidettävä terveystarkastus, jonka tekee taas Kaustiselle matkaava Olli Kauko. - Lisbeth ravaa hyvin ja on hyvässä kunnossa, mutta sitä näytetään Ollille aina kun hän tulee tänne. Jos kelit jatkuvat hyvinä, koetetaan ajaa tasaisesti kilpaa. Huonojen kelien aikaan annetaan tamman huilata. 10.8.2007 Muutoksia tallin omistussuhteissa
Hevosmaailma-tallin osuudet ovat vaihtaneet omistajaa molemmin
puolin Kuninkuusraveja. Ravien aattona Reijo Näppinen
Urjalasta osti osuuden, jota Soile Haanpää (aik. Lehtonen)
tarjosi myyntiin Hevosurheilussa.
6.8.2007 "Oikeanlaiset esitykset" 31.7.2007 Jännitys tiivistyy!
Muutamaa päivää ennen
kauden päätapahtumaa Lisbethillä on kaikki kunnossa.
Veli-Erkki Paavola oli oikein tyytyväinen hevosen viime
esitykseen ja startin jälkeenkään ei ole ilmaantunut mitään
ongelmia.
- Kaikki okei, ainakaan
tässä vaiheessa ei mitään ongelmia, Vellu raportoi tiistaina.
- Tänään piti ajaa hiittiä,
mutta vettä tuli aamusta asti niin älyttömästi, ettei ollut
järkeä ajaa, kun kaikki paikat menivät rapakoksi. Ajetaan
huomenna, sekin käy vielä ihan hyvin.
Vellu oli suorastaan
tyytyväinen Lisbethin saamiin ratoihin 9 ja 12, varsinkin, kun
ne olivat juuri noin päin.
- Hyvä, että 2100 metrille
on parempi paikka. Tuolta paikalta se ei häviä alussa niin
paljon. Maililla sillä ei ole suurta merkitystä, kun se ei
kuitenkaan ole nopea alussa.
Ylivieskan kiertelemällä
tullut nelossija oli Vellun mieleen ja hän uskoo hevosen
olevan Kouvolassakin valmis hyviin suorituksiin. Kouvolassa on
tiukat kaarteet, mutta treenari ei näe niitä erityisen
hankaliksi.
- Eihän kiertäminen ole
missään helppoa, mutta parempi noin, että on pitkästi suoraa
ja lyhyet kaarteet. Jossakin Vermossa tai juuri Ylivieskassa
on tosi vaikea tulla takaa, kun kurvi vaan jatkuu ja jatkuu.
Siellä vauhti katoaa eri tavalla kuin Kouvolassa.
Viikonlopun
matkustussuunnitelmat olivat vielä tiistaina lievästi auki,
mutta todennäköisesti Vellun tallin neljä hevosta lähtevät
reissuun vasta lauantaina.
- Nämä ovat olleet
ennenkin reissussa, eikä kuljetuksesta ole haittaa. Parempi
varmaan tehdä niin, että lähtee lauantaina kotitallista, kuin
ottaa ylimääräistä yötä reissussa, Vellu pyöritti.
Ensikertalaisen tulevien
suoritusten arvioiminen on aina hankalaa. Lisbethillä on
varmasti edellytykset tehdä kolme täysipainoista starttia,
mutta...
- Viikonloppunahan se
nähdään. Voihan se olla, että se katkeaa kolmannelle matkalle,
mutta se voi vaikka parantaakin siihen ja olla oikein hyvä
kaikissa lähdöissä. Ei näistä osaa etukäteen sanoa.
28.7.2007 Avausmatkalle rata 9,
mailille 12 25.7.2007 Lisbeth valittiin mukaan Varma tieto pääkallonpaikalta kertoi keskiviikkona kello 17.05, että Lisbeth valittiin mukaan kuningatarkilpailuun. Tarkemmin - mm. lähtöradat - myöhemmin. Mukaan valitut ovat aakkosjärjestyksessä: B.Helmiina, B.Turolii, I.P. Vipotiina, Jussin Vappu, Killin Lilli, Lisbeth, Mandolino, Marimin, Milia, Suvi-Missi, Tessiina, Turotuuli.
23.7.2007 Lisbeth yksi 17 Kouvolaan ilmoitetusta Kouvolan Kuningatarkilpailun ilmoittautumiset olivat tänään ja Lisbeth on tietysti tarjolla pääsarjaan. Mukaan ilmoitettiin kaikkiaan 17 tammaa, Lisbethin lisäksi myös mm. sen tallikaveri Milia. Kuningatarkilpailun valinnat tehdään keskiviikkona ja rata-arvonta on lauantaina Oulun V75-ravien yhteydessä. Pääsarjojen radathan menevät niin, että kuluvan vuoden tilaston kahdeksan nopeinta arvotaan avausmatkalle eturiviin ja loput takariviin. Mailille rivit käännetään niin, että radalta 1 avausmatkalle lähtenyt saa mailille radan 8 jne., samoin tehdään takarivin kanssa, eli rata 9 vaihtuu rataan 12, rata 10 rataan 11 jne. Ilmoitettujen tammojen porukka on hyvin tasainen, mutta Lisbethin pitäisi ilman muuta mahtua 12 parhaan joukkoon. Tilastoaikansa perusteella Lisbeth tulee starttaamaan kahdelle ensimmäiselle matkalle takarivistä
Kuningatarkilpailuun ilmoitetut tammat: 22.7.2007 Kenraalissa kaikki kunnossa Lisbeth viimeisteli kuntoaan ennen Kouvolan Kuninkuusraveja eilen Ylivieskassa. Helätin-Ajossa Lissu kiersi mukavasti neljänneksi tuloksella 26,6a/2100m. Tiliä tuli 1200 euroa, eli koko kauden saalis on jo reilut 10 000 euroa. Totokolmikko oli Ylivieskassa selvästi karussa muilta, mutta Lisbeth puristi hyvin perille ja nousi pääjoukon parhaaksi. Lissu näytti alussa pääsevän varsin hyviin asemiin toiselle radalle, mutta Ari Moilanen joutui ottamaan sitä alkumatkasta kiinni ulkopuolelle jääneen (amatöörin ohjastaman) kilpakumppanin ahdistettua sitä. Lisbeth jäi näin pääjoukon perälle, mistä se kiri sitkeästi maaliin asti. - Akun oli ollut pakko väistää, sillä muuten olisi kuulemma tullut kolari. Muuten ei ollut mitään ongelmia ja hevonen on hyvällä mallilla, Vellu Paavola kehui. Viimeksi suoritettujen hoitotoimenpiteiden jäljiltä Lisbethin ravi on valmentajan mukaan entistä sujuvampaa ja tamman kunto muutenkin kohdallaan. - Se palautui startista hyvin ja maanantaina ilmoitan sen kuningatarkilpailuun. Starttiväliä tulee kaksi viikkoa, mutta Lisbethille sillä ei ole samanlaista merkitystä kuin joillekin muille. Kuninkuussarjoihin mukaan päässeet hevoset julkaistaan keskiviikkona, mutta Lisbethin mukaanpääsyä ei ole syytä epäillä, sen verran hyvät näytöt sillä on. Näin siitäkin huolimatta, että tammojen valinnoista tullee tällä kertaa erityisen kimurantit. Edessä kaiken oikein mennessä häämöttävä kuningatarkilpailu on Lisbethille tunnetusti ensimmäinen, minkä takia sen panoksen arvioiminen on vaikeaa. - Totta kai ekakertalaiseen pitää aina suhtautua pienellä varauksella, mutta en jaksa olla Lisbethin suhteen huolissani. En olisi lähdössä sillä mukaan, jos en uskoisi sen pystyvän olemaan kokonaiskilpailussa palkinnoilla (kuuden joukossa), Vellu alleviivasi. Yksittäisinä kisoina ajettaessa Lisbethin parhaaksi matkaksi voisi odottaa 3100 metrin kisaa, mutta asia ei ole näin yksinkertainen kuninkuuskisojen poikkeuksellisen luonteen takia. - Kahdesta ensimmäisestä matkasta se selviää varmasti, mutta kolmas lähtö kahteen päivään on monelle vaikea, vaikka olisikin vahva hevonen. Lisbeth ottaa kilpailut sen verran tosissaan, että ne kuluttavat sitä jonkin verran. Moilanen ajaa lähdöt hevosen ja juoksunkulkujen mukaan. Kolmen lähdön kilpailun lisäksi Lisbethille on uutta myös yöpyminen vieraassa paikassa. Paavolan hevoset ovat menossa kortteeriin Merja-Liisa ja Veijo Toivoselle Nastolan Metsäpirttiin. - Reissussa olemisesta ei ainakaan ole etua, mutta elämä opettaa hevostakin ja ainakin se on oppia seuraaville vuosille. Kuninkuusravit ovat muutenkin sellainen kilpailu, että vähän nähdään millaisia hevoset ovat. Joka tapauksessa Lisbeth on vasta seitsemänvuotias, joten sillä pitäisi olla parhaat vuotensa vielä edessä päin. - Se on kehittynyt koko ajan ja menee varmasti edelleen eteenpäin, kunhan saa vuosia ja treeniä lisää. Sillä on nytkin reservissäkin, Vellu painotti. Ensikertalaisen luvassa olevasta kuningatarkilpailusta hän odottaa joka tapauksessa hyvää panosta. - B. Helmiina on niin kova hevonen, ettei sille mahda kukaan, jos kaikki menee normaalisti. Ei me tietysti häviämään lähdetä, ja kokonaiskilpailussa sijat neljästä kuuteen pitäisi olla Lisbethillä haitarissa ehjillä juoksuilla. 4.7.2007 Helätin-ajo kenraalina Lisbethin jalkoja hoidettiin pari päivää Rovaniemen startin jälkeen ja klinikkareissulla ilmeni myös yllätys: tamman keuhkoissa oli vanhaa limaa, jota poistettiin sipuliviinahoidolla. - Tulehdusta ei kuitenkaan ollut, joten sen suhteen ei syytä huoleen. Jalkoihin tehtiin perushoitoa ja Lisbeth menee nyt paljon paremman oloisesti. Sillä ajettiin juuri porukassa 1.50:n hiittiä ja tamma ravasi oikein hyvin, Vellu kiitteli. Seuraavaksi startiksi on kaavailtu Ylivieskan Helätin-Ajoa, joka ajetaan täydellä matkalla V75-raveissa 21.7. Vellu suunnitteli aluksi kokeilevansa Lisbethin vauhteja St Michel -viikonlopun maililla, mutta katsoi kuitenkin parhaaksi valmistella sitä kuningatarkisaa varten täydellä matkalla. - Olen sopinut Moilasen kanssa, että hän ajaa Ylivieskassa, jos vaan tulee sinne. Aku ajaa Lisbethiä myös kuningatarkisassa. Sovin sen jo hyvissä ajoin, että homma on hanskassa, Vellu paljasti. Tähtäimessä on siis edelleen kuningatarkilpailu. Vellun näkemyksen mukaan sekä Lisbethin että Milian näyttöjen pitää riittää kisaan pääsemiseen, vaikka kumpaakaan ei noteerattu alustavilla rankinglistoilla. 29.6.2007 Tervetuloa mukaan Pentti Järvinen Yksi Hevosmaailma-tallin osuuksista on vaihtanut hiljattain omistajaa. Pentti Järvinen Järvelästä on ostanut tallin osuuden Tuula Järviseltä. Järvisen Pena aikoo selvästikin olla mukana kuningatarkilpailussa jo toistamiseen. Edellisen kerran hän sai jännittää Misssuomen puolesta 2005 Silikoni-tallin jäsenenä. Misssuomi on sittemmin varsonut, mutta orivarsa Siporista syntyi kuolleena. Nyt Misssuomi on uudestaan kantavana, Turosta. Pena on mukana myös 1-vuotiaan Good Comingin (Classico Merett) omistavassa Talli Komiat -porukassa. Pena suhtautuu hevosasioihin erikoisen realistisesti ja reilusti, joten lämpimästi tervetuloa porukkaan! 25.6.2007 Kouvolalta näyttää...
Lisbethin kausi jatkui sunnuntaina hyvällä esityksellä
Kirppu-Ajossa. 2600 metrin matkalla tamma punnersi lopulta
kolmanneksi varsin mukavalla ajalla 27,7. Lissu matkasi
kolmannessa ulkona, lähti viimeisellä takasuoralla edessään
juosseen Turotuulen takana kolmannelle ja punnersi pääjoukon
parhaaksi jonkin verran kivikovalle kärkiparille Plantom-Totemi
Rok hävinneenä.
-
Olisi voitu olla lähempänä kärkeä, mutta vikassa mutkassa oli
hässäkkää, kun Turotuuli ei edennyt ja jouduin ottamaan Lisbethiä
kiinni. Hevonen oli aivan ok, Vellu Paavola kuittasi.
Positiivista Lisbethin esityksessä oli alun sujuminen hyvin. Tamma
ei hyvällä tahdollakaan lähtenyt lujaa, mutta säällisesti sentään
ja pääsi tosiaan kolmanteen ulos. Välillä Lissu on lähtenyt
voltista niin hitaasti, että kaikki mahdollisuudet ovat karisseet
jo ensimmäisillä metreillä.
- Nyt
ei ollut mitään ongelmaa. Voltti oli vielä myöhässäkin, joten
Lisbeth oli aja-komennolla ihan poikittain, mutta lähti siitä
huolimatta hyvin, Vellu kiitteli.
Alkuviikosta vuorossa on huoltoa. Paavolan tallin luottolääkäri
Olli Kauko Laukaan klinikalta kävi viime torstaina Nikulassa ja
kävi samalla Lisbethinkin läpi. Tamma saa nyt startin jälkeen
jalkoihinsa Kaustisen klinikalla hoitoa Kaukon jättämien ohjeiden
mukaan.
-
Ollin mielestä Lisbeth oli nyt tervein, mitä se on ollut hänen
katsoessaan. Sitä ei olisi ollut välttämättä pakko hoitaa
ollenkaan, mutta katsoimme nyt parhaaksi laittaa sitä vielä
kuntoon ennen seuraavia startteja.
Seuraavat startit voivat hyvinkin olla Kouvolan Kuninkuusraveissa.
-
Kaikkea voi tietysti sattua, mutta nyt ollaan sillä mielellä, että
siellä oltaisiin mukana. Voi olla, että ajetaan joku startti alle
ennen Kouvolaa, mutta Lisbeth ei ole siitä niin tarkka kuin monet
muut. Se on ollut yleensä hyvä suoraan tauoltakin.
13.6.2007 Riemuvoitto A.V. Marttilan Tammasarjasta Ei kautta ilman voittoa. Lisbeth teki keskiviikkoisessa A.V. Marttilan Tammasarjassa sen, mitä aina-yhtä-yltiörealistinen omistajaporras osasi odottaa ja voitti. Tuloksena hieno 3100 metrin aika 27,3a ja 3500 euron arvoinen ykkössija. Lisbeth lähti kakkosradalta rauhallisesti ja jäi aluksi takapareihin, mistä Ari Moilanen heitti sen kolmannen radan kiertoon jo ensimmäisellä takasuoralla. Valmentaja Vellu Paavola päästi Lisbethin suosiolla eteensä päästyään Milialla johtoon, joten Paavolan tallin kaksikko veti joukkoa sisäradalla. Viimeisellä puolikkaalla Lisbeth sai prässiä ensin Killin Lilliltä ja sitten Milialta, mutta kesti kaiken ja repäisi päätössatasella selvän eron vastustajiinsa. Kaikkiaan esitys oli tasapainoisuudessaan parasta Lisbethiä ja sementoi lopullisesti sen siirtymisen avoimen sarjan tammojen huipulle. - Hevonen oli tänään tosi hyvä, ei voi moittia millään tapaa. Lämmittelyssä se oli niin rauhallinen, että meinasin ihan huolestua, mutta se oli ilmeisesti vain hyvä merkki, Vellu totesi. Vellulla ja Jussi Paavolalla oli mainio reissu Vermoon, sillä kaksikolla oli matkassaan vain Lisbeth ja Milia, jotka ottivat komean kaksoisvoiton. Lisbeth oli lähtönsä suosikki, vaikka juoksikin ensimmäistä kertaa pitkää matkaa. - Nythän se nähtiin, ettei se ole ongelma. Onhan Lisbeth ollut aina jaksava, mutta pitkä matka on aina pitkä matka, Vellu painotti. Seuraavaksi startiksi Lisbethille on alustavasti ajateltu Rovaniemellä 10 000 euron ykkösellä ajettavaa Kirppu-Ajoa, jossa matkana on 2600 metriä ja lähetystapana volttilähtö. - Seuraavan startin jälkeen Lisbeth voisi käydä klinikalla. Silloin olisi hyvä hetki huoltaa paikkoja, ainakin, jos ollaan menossa kuningatarkilpailuun. Kouvolan Kuninkuusravien kohtalo on Lisbethin lyömättä lukkoon ja täysin Vellun päätettävä asia. Tuore maratonvoitto on joka tapauksessa komea meriitti kilpailun osallistujia valittaessa. - Kyllähän tällaisella hevosella täytyy päästä mukaan, jos vaan haluaa, Vellu huomautti. - Lisbeth on mennyt jatkuvasti eteenpäin ja on vielä parempi, kun sillä pääsee ajamaan sisärataa. Tampereella se teki tosi kovan lopun, vaikka jouduttiin hakemaan tilojakin. 6.6.2007 Taso puntarissa Vermon maratonilla Lisbeth jatkoi erittäin tasapainoisia esityksiään eilen Teivossa. Siellä sen loukuksi muodostui autolähdön sisärata, jolta tamma vajosi aluksi viidenteen sisälle. Sieltä Lisbeth pääsi toiselle radalle vasta 800 metriä jäljellä - edelleen pussiin. Tie vei kolmannelle viimeisellä takasuoralla, selässä neljännelle loppukaarteessa ja suoran alussa joukon uloimpana viidennelle radalle asti. Maalisuoraa Lisbeth tuli selvästi parhaiten, mutta tukalista asemista se oli yksinkertaisesti liian kaukana. Maaliin se ehti vasta neljäntenä, mutta oli heti linjan jälkeen jo toisena, eikä voittajakaan ollut siltä paljoa karussa. - Ykköspaikka on hankala, kun ensimmäisillä sadoilla metreillä ei voi mennä häiritsemään. Mun mielestä hevonen vain parantaa ja se oli parempi kuin Vermossa. Viimeiset 300 metriä se tuli tosi lujaa, mutta ei vaan kerennyt. Jos matkalla olisi ajettu lujempaa, olisimme varmaan päässeet paremmin porukan läpi, Vellu Paavola hahmotteli. Seuraavaksi Lisbeth on jo keskiviikkona Vermossa, missä matkana on 3100 metriä. Tehtävä näyttää kaikin puolin otolliselta, kun Lisbeth pääsee matkaan radalta kaksi. Rattaille hyppää tällä kertaa Ari Moilanen, kun Vellu ajaa samassa kisassa ravikuningatar Miliaa. - Lisbeth on etukäteen mun hevosista parempi, Vellu kuitenkin huomautti. - Pitkän matkan pitäisi käydä sille, mutta sittenhän se nähdään, kun se on ajettu. Vastassa ei ollut yhtään hevosta, jota olisin etukäteen pelännyt, ja jos juoksu luonaa, Lisbeth voi mun mielestäni vaikka voittaa ton lähdön. Tämä kisa näyttää joka tapauksessa viitteitä siitä, mallataanko tosissaan kuningatarkilpailuun. Se ei ole pihalla noissa tammalähdöissä, Vellu alleviivasi. 31.5.2007 Tasapainoinen esitys Vermossa, seuraavaksi Teivossa Lisbeth jatkoi hyviä esityksiään keskiviikkona Vermossa. Tamma nousi tasokkaassa lähdössä parhaana takamatkalaisena neljänneksi ja ansaitsi 600 euroa täyden voltin tuloksella 26,7. Lisbeth juoksi alkumatkan parijonossa, mistä Vellu Paavola käänsi sen kolmannelle jo toisessa kaarteessa. Loppumatkan Lisbeth tuli pääosin ilman selkää, mutta jaksoi siitä huolimatta punnertaa hyvin perille asti ja hävisi kärkihevosillekin vain vähän. "Ero tuli viimeisessä kaarteessa. Holopainen nykäisi keulassa juuri kaarteen puolivälissä, emmekä pysyneet kolmannella ihan siinä vauhdissa. Loppusuoraa Lisbeth tuli taas hyvin", Vellu totesi. Eroa tuli myös alkumetreillä, sillä Lissu lähtee voltista edelleen kuin saappaat jalassa. Ensimmäisellä yrityksellä se lähti reippaammin, mutta Vellu oli kaikesta huolimatta tyytyväinen lähdönuusintaan. "Siinä Lisbeth oli menossa läpi käsien ja meinasi törmätä Pirttilän Denikseen, mutta sain käännettyä sen sisäkentän puolelle. Itse startissa Lisbeth oli oikein hyvän tuntuinen, eikä hakenutkaan laukkaa missään vaiheessa. Se tuntuu vaan menneen eteenpäin." Seuraavaksi Lisbeth on tulessa jo ensi tiistaina Teivossa ajettavassa alle 55 000 euron ryhmässä. Sille on sattunut taas ykkösrata, joka olisi monelle hevoselle toivepaikka, mutta Lisbethille lähes kaikkea muuta. 17.5.2007 Vellu tyytyväinen
Vellu Paavola oli tyytyväinen Vermossa nelosen ottaneeseen Lisbethiin. Hiukan varaakin jäi, sillä siinä vaiheessa kun Lisbeth olisi pitänyt nostaa loistopaikastaan kolmannelle, vauhti oli juuri kiristynyt ja sitä tuntui olevan Lisbethille ihan riittävästi. Jatkossa selän tarjonnut hevonen oli sitten odotettua vaisumpi, ja Lisbeth jäi hiukan pussiin sen taakse. Lopun Lisbeth tuli taas hyvin, ja sitä saattoi nyt ajaakin, Vellu kiitteli.
Kaiken kaikkiaan Lisbeth oli Vellun tuntuman mukaan Vermossa oikein hyvän ja fiksun oloinen. Terveyttä seurataan koko ajan, mutta tarkoitus on kuitenkin ajaa sopivien sarjojen mukaan mahdollisimman säännöllisesti.
Vermossa Lisbeth saatetaan nähdä kesäkuussa 3100 metrin kilpailussa. 27.4.2007 Laukkaa Mikkelissä
Lisbethin startti Mikkelissä epäonnistui harmittavasti. Lähtölaukka ei ykkösradalta ei yllättänyt, mutta takakaarteessa tuli vielä paha sekoaminen, joka johtui varusterikosta. Lähes uudet kainalosuojat pettivät: toinen suoja putosi niin alas, että Lisbeth astui sen päälle ja oli vähällä jopa kaatua. Ari Moilanen lopetti kilpailun siihen.
Aikaisin aamulla tavoitettu Vellu ei ollut vielä nähnyt hevosta, mutta laski, että hän olisi kyllä jo kuullut, jos hevoselle olisi tullut jotain vammoja. Kausi siis jatkuu ja toivottavasti paremmalla tuurilla. 16.4.2007 Kausi alkoi lupaavasti
Lisbethin seitsenvuotiskauden avaus sujui eilen maanantaina vähintäänkin onnistuneesti. Lisbeth lähti kohtuullisesti ja eteni jo ensimmäisellä takasuoralla johtavan rinnalle. Kuolemanpaikaltakin tamma taisteli sitkeästi loppuun asti ja oli maalissa hyvä kakkonen tuloksella 27,4a/2100 m. - Hevonen oli oikein okei, Vellu Paavola kiitteli. -
Loppusuoralla oli häirintääkin, kun kaveri nousi sisältä ulospäin.
Jos olisin saanut ajaa koko maalisuoran rauhassa, Lisbeth olisi
varmaan pystynyt voittamaan, hän totesi. -
Tämä oli tähän mennessä kovin ajo tänä vuonna ja toivottavasti
tamma ottaa sen hyvin. Toivottavasti se menee startin myötä
edelleen eteenpäin. Kaikki tuntuisi nyt olevan kunnossa. 13.4.2007 Hyvillä mielin kauden avaukseen
Maanantaina 16.4. tapahtuu Lisbethin odotettu kilpailukauden avaus.
Vellu Paavola kertoo talvikauden sujuneen mukavasti ja hevosen
kehittyneen hänen mielestään selvästi.
-
Ainakin henkisellä puolella se tuntuu menneen eteenpäin. Se on
rauhoittunut ja häseltäminen on jäänyt pois. Sitä on saanut ajaa
haluamallaan tavalla, Vellu kiittelee.
Kauden
avaukseksi löytyi Kuopiossa ajettava 1.25 ja hitaampien ryhmä, johon
Lisbeth sai viidennen lähtöradan. Tarkoituksena on ajaa nyt muutaman
startin rupeama ennen uusia suunnitelmia. Lisbethin jalkojen terveys
on talven aikana ollut hyvä. Yhden hoitokerran jälkeen jaloissa ei
ole ollut sanomista.
- Ajetaan pari starttia ja katsotaan sitten, missä mennään. Ennen
täysiä kesäkelejä sen voisi vielä käyttää tarkastuksessa, jos
tuntuu siltä. Ensimmäinen startti tietysti näyttää jo osviittaa
mihin suuntaan se on menossa, mutta olen ihan luottavaisena.
Kovimmillaan Lisbethillä on ajettu tauon aikana 1.31 läpi, mistä
viimeiset 500 metriä 1.26-kyytiä. Sen hiittikavereina ovat olleet
tallin ykköstammat Tupla-Heli ja Milia.
- Tupla-Heli ei pysy yhtään Lisbethin mukana, mutta sen takia
sillä ei ole ajettu kilpaakaan, Vellu nauraa.
- Nämä ovat eri tyylisiä hevosia, ja Lisbethillehän lähtö on ollut
ongelmallinen. Uskon kuitenkin, että se nousee tammaparhaimmistoon
eikä jää junnaamaan rahasarjoihin. Jos ei vielä tänä vuonna, niin
sitten ensi vuonna. Kunhan ajetaan pari starttia säännöllisesti,
niin tiedetään aika tarkkaan missä se menee.
30.3.2007 Verianalyysin arvot O.K.
Lisbethistä
30.3. otetun verinäytteen tulokset ovat valmiit. Kaikki arvot
noudattelevat suomenhevosten ohjearvoja, jotka on merkitty kunkin
lukeman perään sulkeisiin:
HB 151 (125- 155), HKR 40 (34-42), LEUK 6,0 (4,8-9,3), FIBR 2,6 (2-4), ASAT 323 (<333), CK 126 (53-380).
21.3.2007 Kovaa hiittiä vaille starttikunnossa
Kevät
etenee ja Lisbethinkin starttiin tulo alkaa olla pikkuhiljaa
ajankohtainen. Vellu Paavola kertoi sen talven sujuneen hyvin ja
tammamme alkaa olla kovaa hiittiä vaille starttikunnossa.
- Lisbeth
on ollut Milian ja Tupla-Helin hiittikaverina. Tupla-Heli tuli noilla
hiiteillä starttiin, mutta Lisbethillä haluan ajaa vielä kerran
reippaammin. Juuri nyt kelit ovat huonot, joten täytyy odottaa ratojen
kuivumista, mutta starttiin pitäisi tulla viikkojen sisällä, Vellu
hahmotteli.
Kova
hiitti tarkoittaa Lisbethin tapauksessa n. 1.32-vauhtista 2000 metrin
treeniä, josta loppu lasketaan reippaammin. Kaikkiaan Vellu vaikutti
oikeinkin tyytyväiseltä Lisbethin etenemiseen talven aikana.
- Se on
treenannut hyvin ja on terveen tuntuinen. Mulla on jotenkin hyvä
kutina, Vellu muotoili.
Tulevan
kesän tavoitteena on murtautuminen tammaeliittiin ja taistella
paikasta kuningatarkilpailussa. Treenarin mielestä hevosen pitäisi
olla kehittynyt talven aikana entisestään.
- Ainakin
se on sen oloinen, mutta starteissahan vasta näkee, miten vauhtia ja
muuta on tullut. Uskoisin, että Lisbeth ottaa askeleen eteenpäin viime
kaudesta.
Me
hevosmaailmatallilaiset saamme siis elää mielenkiintoisia aikoja!
29.1.2007 Lisbethin potilaskertomus
Potilaskertomus Lisbethin lääkärintarkastuksesta 15.1.: Käynnin syy: Jalat tallilla Status: Vt jänispattialue pullottava, kova, vasen lautanen selvästi lihasköyhempi. Vetää vtj 1, taiv vt ylä 2, mt ala 2
Terapia: Mt vuohiset Hy+ken, vt kinner Cel 22.1.2007 Katse Kouvolan kuningatarkilpaan
Lisbethin alkutalvi on sujunut positiivisissa merkeissä. Kaustisellekin on viime viikkoina tullut kunnon talvikelit, mutta jo ennen niitä Nikulan ympäristön treenipaikat olivat niin hyvässä kunnossa, että sitä on päästy jatkuvasti ajamaan suunnitelmien mukaan. Vähintään seuraavan kuukauden ajan hevosella keskitytään peruskunnon luomiseen, ennen kuin hiittitreeniä edes suunnitellaan. " Ihan sellaista normaalitreeniä. Olli Kauko katsoi Lisbethin läpi, eikä siinä ollut mitään isompaa. Tammalle tehtiin niitä pikkuhoitoja, joita se on yleensäkin tarvinnut, mutta mitään huolta ei ollut", Vellu P a a v o l a kuvailee. Olli Kauko tarkastaa Lisbethin vielä peruskuntokauden aikana, ennen kuin hiittaaminen on ajankohtaista. Jo tulevan kauden kuningatarkilpailuun osallistumisen mahdollisuutta kysyttäessä Vellun konseptit tuntuvat olevan selvät.
"Semmoinen on tarkoitus, että oltaisiin mukana kuningatarkilpailussa.
Monenlaista voi tietysti tapahtua, mutta siitä lähdetään liikkeelle
ja sinne tähdätään. Jos hevonen kehittyy samalla lailla kuin viime
kaudella ja terveys pysyy hyvänä, pitäisi Lisbethin pystyä olemaan
mukana siellä."
4.1.2007 Kausi päättyi vuoden huonoimpaan starttiin
Lisbethin kaikkiaan mainio kuusivuotiskausi päättyi vajaa kuukausi sitten Vermossa ajettuun A.V. Marttilan Tammasarjaan. Tammalla ei ollut tuolloin paras päivänsä, vaan se oli jo lämmityksessä epätahtinen ja menetti kilpailussa pelinsä puolimatkassa tulleeseen laukkaan. - Sanoin jo lämmityksen jälkeen, että nyt ei ole kaikki kohdallaan, vaikka Rahikaisen Osku antoikin sille hurjasti plussia lämmittelystään, Veli-Erkki Paavola ihmetteli. Yhden startin notkahdusta edelsi koko kauden paras jakso. Seinäjoen TotoTv-raveissa Lisbeth jäi alkumatkasta kolmannelle, mutta sen jälkeen juoksu sujui hyvin ja tamma puristi vuoden ainoaan voittoonsa. Voitto oli lähellä jo sitä edellisissä starteissa, jotka päättyivät kakkosiin kovilla esityksillä. Kilpailurupeaman päätyttyä Lissu on ollut rauhallisella ajolla. Eläinlääkäri Olli Kauko vierailee Kaustisella 12.1., jolloin myös Lisbethille tehdään perusteellinen lääkärintarkastus. - Katsotaan mitä Olli sanoo. Jos Lisbethiä täytyy hoitaa kerran tai pari, niin laitetaan sitä nyt kuntoon ja jatketaan sitten treenaamista ensi kautta varten, 'jatkosopimuksestaan' selvästi ilahtunut Vellu suunnitteli. Kaiken kaikkiaan päättyneeseen kauteen täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen. Kuusivuotiskausi on isorahaiselle tammalle usein vaikea, mutta Lisbeth otti askeleen eteenpäin ilman suurempia ongelmia. Ehdottomasti parasta sen vuodessa oli varmuus, kauden 17 startista se laukkasi vain kahdessa ja sai rahaa peräti 14 kertaa. Alkaneena vuonna Lisbethin voi hyvinkin toivoa ottavan taas askeleen kohti tammojen terävintä eliittiä. Kykyjen puolesta nousu tammojen kärkikastiin ei pitäisi olla mahdotonta, mutta lähtönopeutta ja tietynlaista varmuutta saisi tulla vielä lisää. Joka tapauksessa Lisbeth on edelleen, 7-vuotiaana, nuori tamma, jolla pitäisi olla hyvä tulevaisuus edessään. Parhaimmillaanhan suomenhevoset alkavat yleensä olla vasta 8 - 9-vuotiaina.
2.1.2007 Vellu jatkaa valmentajana
Veli-Erkki Paavola Kaustiselta jatkaa Lisbethin valmentajana. Hänelle tuli tiistaina 26. kannatusääni. Luukkosen Pekkaa ehti kannattaa häntäkin 15 osakasta, mutta vielä äänestämättä olevat eivät siis enää voineet muuttaa tulosta.
Paavolan jatkamista perusteltiin mm. vanhalla totuudella "toimivaa tiimiä ei pidä purkaa", minkä lisäksi moni perusteli valintaansa maantieteellisillä syillä. 20.12.2006 V.G. Vihtori voitti taas
Lisbethin lähisukulainen V.G. Vihtori (ii Suikku, ee Vieska) voitti taas tiistaina Kuopiossa, nyt Nuorten sarjan 2400 euron ykköspalkinnolla. Voitto oli ylivoimainen ja voittoaika koleaan iltaan nähden erinomainen 30,0/2100 m.
V.G. Vihtorilla on nyt 5 voittoa 11 kilpailusta. 19.12.2006 Vellulta takaisin Pekalle?
Lisbethin aiemman valmentajan Pekka Luukkosen suunnitelmat ovat nyt selkiytyneet. Hän aikoo jatkaa valmentajana ensi vuoden alusta lähtien. Toiminta tulee ilmeisesti jatkumaan aiempaa pienemmässä mitassa. Asia on tietenkin tärkeä myös Lisbethin kannalta, sillä Pekka on ilmaissut ottavansa sen mielellään takaisin talliinsa. Hevosmaailma-tallin osakkaiden onkin nyt ratkaistava mitä tehdä, palatako entiseen vai pitääkö hevonen nykyisellä valmentajalla eli Veli-Erkki Paavolalla, jonka valmennukseen Lisbeth on sopeutunut mainiosti ja tuntuu kehittyneen siellä aimo harppauksen edelleen. Asia on ratkaistava mieluummin pikimmiten. Jokaisen olisikin nyt ilmaistava kantansa Jounille vaikka tekstiviestillä numeroon 050-591 5910, sähköpostilla osoitteeseen jouni.aalto@hotmail.com tai miksei myös suoralla puhelinsoitolla Jounin em. numeroon. 8.12.2006 Lähisukulainen menestyy
Lisbethin lähisukulainen V.G. Vihtori on harpannut Seppo Suurosen valmennuksessa aimo askeleen eteenpäin. 5-vuotias ori meni lokakuun lopussa rutiinilähdössä 31,6 ja on sittemmin voittanut molemmat kaksi kilpailuaan. Toinen voitoista tuli perjantaina Kuopiossa, jossa V.G. Vihtori juoksi täyden matkan ryhmän 31,6a. V.G. Vihtorilla on nyt 4 voittoa 10 kilpailusta.
V.G. Vihtorin isä on Suikun Ero ja emä Vileska, Vieskerin täysi sisar, joten siinä on molemmilta puolilta samaa sukua kuin Lisbethissä. 22.11.2006 Kakkosia ykkösluokan esityksillä
Lisbeth teki viime startissaan Vermossa ehkä tähänastisen uransa kovimman esityksen. Sekään ei riittänyt kovatasoisessa A.V. Marttilan Tammasarjassa voittoon, vaan kuolemanpaikalta todella urheasti taistellut tamma jätettiin sittenkin toiseksi, kun johdossa juossut B. Turolii piti pintansa maaliin asti. Voittokin oli lähellä, kun B. Turolii laukkasi heti maaliviivan ylitettyään, mutta ehkä parempi ottaa kunniakas kakkonen kuin ykkönen lievällä sivumaulla? Vermossa jäi joka tapauksessa taakse kaksikin ravikuningatarta - B. Helmiina ja Milia.
Jo edellisessä startissaan Kaustisella Lisbeth oli oikein mainio ja kiritti voittanutta Totemi Rokia maaliin asti 26,5-lopetuksessa. Totemi Rokhan voitti kesällä kuninkuuskisan avausmatkan ja on muutenkin tunnetusti kova tekijä.
Kaikkiaan kausi on ollut erinomainen, vaikka ne voitot puuttuvatkin. Tiliä on tullut jo yli 13 000 euron edestä, joten myös ensi vuoden menot taitavat olla jo katettuina.
- Moilasen Aku kehui Lisbethin kehittyneen kovasti ja mikä oli parasta, sille on kuulemma kasvanut järkeä päähän. Vermossa siltä pystyi jo pyytämäänkin loppusuoralla, Vellu Paavola selvitti tuoreimman startin jälkeen.
Lisbethin kausi jatkuu sunnuntaina 27.11. Seinäjoella. Siellä ohjelmassa on 1.24,0 ja hitaampien ryhmä, johon Lisbethille sattui neljäs lähtörata. Vastassa on ihan hyviä hevosia, mutta tehtävä tuntuu kuitenkin selvästi viimekertaisia sopivammalta... Josko se voittokin tulisi vielä tällekin vuodelle? Paavolan mukaan Lisbethin kautta jatketaan näillä näkymin siihen asti, kunnes treenikelit Kaustisella antavat edellytyksiä kunnon talvitauolle siirtymiseen.
20.9.2006 Sarjat kortilla
Lisbethin kilpailukausi on jatkunut säännöllisempänä kuin sivujen päivitys ("nettitoimitus" pahoittelee). Sitten viime päivityksen Lissu on juossut jo kolme starttia, juuri nuo alla mainitut Joensuun, Ylivieskan ja Oulun seiskaviitoset. Niissä tamma on jatkanut varmoja esityksiään, Joensuussa ja Oulussa se oli neljäs ja Ylivieskassakin kuudes eli vielä viimeisillä rahoilla. Kolmen startin saalis on ollut mukavat 2700 euroa, mikä tekee kokonaisvoittosummaksi 42 000 euroa eli enemmän kuin Haastajadivisioonan yläraja on. Toistaiseksi Lissulle ei olekaan tarjolla järkeviä tehtäviä V75-ympyröissä, vaan lähtöjä täytyy katsella muista tehtävistä.
Se ei ole nuoren ja epävarman tamman kanssa kaikkein kiitollisin tehtävä. Noinkin isorahaisille on lähtöjä tarjolla melko niukasti, eikä valitsemaan juuri pääse. Viimeksi Lisbethiä tarjottiin starttiin Seinäjoelle, mutta siellä ei saatu sarjaa kasaan aikaryhmässä.
Joka tapauksessa Vellu Paavola haaveili ajavansa Lisbethillä kilpaa niin pitkään kuin hyviä kelejä riittää ja jättää sen sitten kunnon treenipaussille. - Ajattelisin niin, että ajetaan nyt sen verran kuin kelejä ja sarjoja on, ja sitten käytäisiin hevonen kunnolla läpi klinikalla. Eläinlääkäri on tutkinut sitä säännöllisesti, eikä siinä ole ollut suuria, mutta ennen talvea se voisi olla hyvä tutkia oikein perusteellisesti. Tuleva talvi on sille kuitenkin tärkeä, sillä jos se ottaa vielä yhden harppauksen, siitä on hevosta moneksi vuodeksi, Vellu muistuttaa.
Tälle syksylle hän ei vielä halunnut katsoa Lissulle avoimia tammalähtöjä, mutta ensi vuonna ne ovat tietenkin ohjelmassa. Kun Lisbeth on mennyt täyttä matkaa 1.25:ttä, ei tammaparhaimmisto mene kaukana, mutta toistaiseksi avoimet tammalähdöt eivät tunnu mielekkäiltä.
Parasta Lisbethin kaudessa on tietysti ollut varmuus. 12 startistaan se on laukannut vain kerran ja ollut totossa sentään neljästi. Uusien, komeiden ennätysten lisäksi se on juossut tälle kaudelle jo 10 130 euroa eli elättänyt itsensä ihan mukavasti. Tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa.
8.8. 2006 Kausi jatkuu Joensuussa
Lisbeth on taas korjannut ennätystään sitten viime uutisoinnin - ja pitänyt jo pienen tauonkin. Uusi ennätys syntyi Teivon kivikovassa Erilo-juoksussa, jossa tamma pinkoi neljänneksi hienolla täyden voltin tuloksella 25,5. Lisbethin taulu onkin juuri nyt erityisen hienoa luettavaa - viiteen viimeiseen kahdesti 1.25 täydestä voltista ja huonoimmillaankin 26,3a - kaikki täydeltä matkalta!
Teivon startista on kulunut jo liki kuukausi, mutta nyt lauantaina (12.8.) tamma palaa tositoimiin. Siinä kävi tässä välissä pieni kuume, mutta starttivälin venymiseen vaikutti myös Vellu Paavolan taktikointi sen ilmoittamisten suhteen.
Lisbethin voittosumma on nyt 39 300 euroa, ja kun sen nykyisen V75-sarjan, Huippudivisioonan yläraja on 40 000 euroa, on Lisbethiä koetettu kilpailuttaa erikoisen huolellisesti. Se jätettiin ilmoittamatta Forssan V75-finaaleihin, koska lähdöstä odotettiin (aiheesta) erittäin kovatasoista. Nyt Lisbeth pääsee Joensuuhun sille mainiosti sopivaan autolähtöön ja vielä 2640 metrin matkalle.
Tärkeintä kaikessa kuitenkin on, että Lisbeth päästään ilmoittamaan nyt perjantaina vielä seuraavalle V75-kierrokselle Ylivieskaan, jossa on ryhmälähtö.
Jos nämä startit menevät hyvin, pääsee Lisbeth vielä 9.9. Oulussa ajettavaan V75-finaaliin, jotka ajetaan - edelleen ryhmälähtönä. Lisbeth on näyttänyt lähtevänsä auton takaa selvästi paremmin kuin voltista, josta se lähtee välillä kuin saappaat jalassa.
9.7.2006 Kaustiselta 25,8, kausi jatkuu jo tiistaina
Lisbethin laukattomat juoksut jatkuivat Kaustisella. Siellä laukka tosin oli alkumatkasta lähellä, eikä Vellu uskaltanut laskea tammaa täyteen vauhtiin, vaan se jäi avauspuolikkaalla muista ratkaisevan tuntuisesti. Toisen kierroksen Lisbeth tuli upeasti alle 1.24-kyytiä, mutta menestyksen suhteen mahdollisuudet olivat jo menneet. Tuloksena oli yhdeksäs tila (ensimmäinen ilman rahaa), mutta sentään uusi, upea ennätys 25,8 täydestä voltista.
Lisbethin ohjelma jatkuu tiiviinä, sillä se starttaa jo tiistaina (11.7.) Teivossa. Siellä ajetaan 8500 euron ykköspalkinnolla nuorille suomenhevosille rajattu Erilo-juoksu. Vastus on A.T. Ekon johdolla niin hurjaa luokkaa, etteivät kärkisijat tunnu realistisilta. Vellunkin mukaan korotetut rahat ovat kuitenkin mahdollisia, jos alku sujuu hyvin.
Kaustisen starttia edeltänyt huoltotauko ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä Paavolan tallille tilattu eläinlääkäri Kauhanen mursi varpaansa naapuritallilla vieraillessaan ja joutui sairauslomansa takia jättämään Kaustisen-vierailun kesken. Lisbethiä näytettiinkin toiselle eläinlääkärille, joka hoiti tamman ennenkin vihoitellutta toista etujalkaa.
Tauolta paluu sujui tuloksen suhteen yli odotusten, sillä tamman lämmittäneen Juha-Matti Paavolan mukaan se oli paussiltaan selvästi normaalia kankeamman oloinen. Siinä mielessä Lisbethin voisi odottaa parantavan reilustikin tuleviin koitoksiinsa, kun viimeisin kilpailu on nyt selvästi lähempänä.
Erilo-juoksun jälkeen Lisbethillä jatkettaneen V75-lähdöissä, jos sen voittosumma ei nouse yli 40 000 euron jo Tampereella. Joka tapauksessa tarkoituksena on tietysti saada tammalle säännöllisen starttailun myötä lisää rutiinia, jota tarvitaan jatkossa vain kovemmiksi muuttuvissa tehtävissä. Vellun arvion mukaan Lisbethillä saatetaan syksyllä hyvinkin kokeilla jo avoimen luokan tammoja vastaan, ainakin jos kohdalle sattuisi sopiva tasoitusajo, jossa Lisbeth pääsisi liikkeelle etumatkan turvin.
10.6.2006 Torniosta tuli kakkonen
Lisbeth on jatkanut viime päivityksen jälkeen hienoja esityksiään ja korjannut ennätystään tässä välissä jo kahteenkin otteeseen. Ensin Mikkelin V75-finaalissa se sijoittui viidenneksi ajalla 26,1a ja Tornion V75:ssä se oli toinen vielä kymmenystä paremmalla ajalla. Kuusivuotiaalle tammalle tasaiset 26-tulokset täydeltä matkalta ovat kovaa valuuttaa, mutta...
- Mun mielestä sillä on vielä sisällä aika paljon. Toivotaan, että voidaan kohta alkaa päästää sitä kunnolla ja ehkä vähän pyytämäänkin, Veli-Erkki Paavola huomautti Tornion startin jälkeen.
Torniossa Lisbeth kiersi viimeisen kierroksen kolmatta rataa ja nousi lopussa voittaneen Vieskerin Vilin kupeelle. Vellun mielestä tamma olisi voinut olla vielä hiukan lähempänäkin voittajaa, jos takaa hyökännyt vastustaja ei olisi käskenyt omaa hevostaan niin kovin. Lisbeth kavahti tätä sen verran, että Vellu joutui ottamaan sitä ratkaisevilla hetkillä kiinni ja menetti samalla muutaman metrin.
Tamma on saanut nyt sen verran tiiviisti startteja, että seuraavaksi edessä on eläinlääkärin tarkastus. Paavolan tallin jalka-asioista vastaava luottolääkäri Jarno Kauhanen poikkeaa Kaustisella viikolla 24 ja tarkastaa samalla Lisbethin.
- Välillä toinen etujalka vähän muistuttaa olemassaolostaan kotona, mutta starteissa Lisbeth on ollut täysin suora. Jarno käy sen läpi ja sen jälkeen suunnitellaan jatkoa, Veli-Erkki Paavola totesi.
23.5.2006 Ennätys uusille lukemille
Lisbethin kausi on lähtenyt käyntiin yllättävänkin ravivarmasti. Kauden viidestä startista se on laukannut vain Oulun V75:ssä, tuolloin heti lähtösuoralla. Tuolloinkin Lissu olisi Vellu Paavolan mukaan lähtenyt ravia, mutta innostui laukanneen kanssakilpailijan mukana harha-askelille. Viimeksi Lisbeth esiintyi vahvasti edukseen viime lauantaina (20.5.) Kuopion V75-kierroksella. Lissu juoksi parijonossa toisella radalla, mistä se punnersi loppusuoralla kolmanneksi vain A.T. Ekolle ja Eroosiolle hävinneenä. Parasta esityksessä oli ilman muuta tulos: aika 26,3a on tamman uusi ennätys ja kuvastaa jo selvästi paremmin sen kykyjä. Samalla nähtiin Lissun riittävän mukavasti myös nykyisessä V75-divisioonassaan ja saihan se 1200 euroa tiliäkin. Vellun mukaan hevonen on ollut kauden starteissaan selvästi aiempaa varmemman oloinen ja se on muuttunut muutenkin aikuisempaan suuntaan. Lähiaikojen tavoitteena on saada lisää ehjiä startteja, ja ehkä joku päivä Lisbethillä vielä pääsee ajamaan muutenkin kuin kieli keskellä suuta! Seuraavaa starttia Vellu ei ollut vielä päättänyt. Jalkojen terveys on tällä erää ihan hyvä, eikä tarvetta klinikkareissuille juuri nyt ole. Toki Lisbethiä näytetään Paavolan luottolääkäreille aina, kun he Kaustisen talleilla käyvät.
28.4.2006 Suunnitelmat menivät uusiksi - Teivon sijasta Ouluun
Lisbethin lähiviikkojen ohjelma meni seuraavan startin osalta uusiksi, kun Teivon sarja (suomenhevostammojen Missikisa) meni peruutukseen harvojen ilmoittautuneiden vuoksi. Suunnitellun startin saadakseen Lisbeth starttaakin Oulun V75:ssä alle 40 000 euroa voittaneiden ryhmässä. Vastassa on mm. Satakunta Seniorin voittanut A.T. Eko ja tasohan on näissä lähdöissä muutenkin kova. Mutta ihan vailla mahdollisuuksia ei Lisbethinkään pitäisi olla.
24.4.2006 Alkukausi sujunut ilman laukkoja
Lisbethillä on tältä kaudelta nyt kolme starttia, ja mikä ilahduttavaa, ne kaikki ovat sujuneet ilman laukkoja. Tulostakin on tullut siinä sivussa, sijoituksina kolmonen, kakkonen ja nyt tuoreimmasta startista nelonen Satakunta Seniorissa. Siinä edelle jäi Suurosen tallin kova kolmikko A.T. Eko, Cordiitta ja Artture, mutta Lisbeth sai myös kovia päänahkoja, kun se löi mm. Hoppu Hepun.
Suurimmissa vaikeuksissa Vellu kertoi tammamme olleen viimeisellä takasuoralla, jolloin se oli haparoinut pehmeämpään kohtaan juostuaan. Tuolloin Artture pääsi ohi ja karkuun, ja ilman takasuoran ongelmia Lisbeth olisi Vellun mukaan vielä taistellut kolmostilasta.
Joka tapauksessa treenari oli varsin tyytyväinen tamman kauden avaukseen. Ilahduttavinta tietysti on, että esityksissä on ollut juuri sitä, mitä Lisbethiin on kaivattu, ravivarmuutta. Tamma oli vielä Porissakin talvikengässä, ja Vellu arveli sen parantavan vielä selvästi kun vaihdetaan kesäkenkään.
- Tämä kausi on aika pitkälti rakentamista ensi vuotta varten, kuusivuotiskausi on kuitenkin monesti hankala, kun hevosella on näinkin paljon rahaa. Koetetaan saada rutiinia ja varmuutta, jolloin Lisbethiä pääsisi laskemaan paremmin, eikä tarvitsisi ajaa niin tarkasti, Vellu kertoo.
Seuraavaksi Lisbeth ilmoitetaan ensi keskiviikoksi (2.5.) Tampereelle Suomenhevosten Missikisaan, joka on volttilähtö 5-6-vuotiaille tammoille. Sen jälkeen vuorossa on taas eläinlääkärin tarkastus.
- Meillä oli tarkoituksenakin ajaa nämä neljä starttia ja katsoa sitten jalkojen tilannetta, ettei se pääsisi vaivaiseksi. Takajalka on ollut nyt hyvä, mutta toisessa etujalassa on ollut arkuutta. Ei mitään vakavaa, vaan ihan tällaisia urheiluhevosten normaaleja vaivoja, Vellu kertoo.
10.4.2006 Kauden avaus sujui hyvin. Seuraavaksi Ylivieskaan?
Lisbethin kauden avauskilpailu Kaustisella sujui varsin hyvin. Tamma meni koko matkan ravia ja nousi kolmanneksi tuloksella 29,4. 'Pennipottiraveissa' kolmosesta maksettiin vain 180 euroa, mutta toisaalta kulutkaan eivät olleet suuret, kun Lisbeth pääsi starttaamaan kotitallistaan.
Aikatasoituksessa Lisbeth selvisi matkalla kolmanteen pariin ulos, mistä Vellu Paavola käänteli sen selässä kolmannelle viimeisen kierroksen käynnistyessä. Loppukaarteesta alkaen Lisbeth eteni ilman vetoapua, mutta tuli maaliin asti ihan sitkeästi. Edelle jäivät vain 20 metriä edempää startannut Hiskitar sekä samalta paalulta lähtenyt Meno-Iines, joten aivan noloille Lissu ei hävinnyt. Viimeisen kierroksen se tuli 29,2-kyytiä.
Esitys oli kaikkiaan hyvinkin asiallinen ja myös Vellu oli tamman panokseen tyytyväinen: "Oikeastaan Lisbeth oli parempikin kuin odotin. Se käyttäytyi koko ajan fiksusti ja ravasi koko matkan, vaikka välissä oli pientä häiriötäkin. Aivan terävimmillään se ei ollut, mutta ei toisaalta saanutkaan olla suoraan ensimmäiseen starttiin", Vellu huomautti.
Ennen kilpailua Lisbethillä oli ajettu vain yksi reippaampi hiitti (1.34-vauhtinen), joten sen kilpailuherkkyys parantunee starttien myötä. Seuraavaksi tamma starttaakin heti ensi maanantaina (17.4.) Ylivieskassa, mistä löytyi sopiva 2600 metrin voltti. Saman viikon lauantaiksi Vellu aikoo ilmoittaa sen Poriin, missä ajetaan Satakunta Senior.
"Ylivieskassa ajetaan vain, jos rata on riittävän hyvä. Jos kelirikko menee pahaksi ja rata on liejua, ei tällä kannata startata. Rataolosuhteiden takia saa jättää pois ilman, että joutuisi jäämään myös Porista pois, Vellu selvitti.
Äärimmäisen pehmeä rata olisi Lisbethin kaltaiselle kinnervaivasta kärsineelle hevoselle myrkkyä. Jalan terveys on kuitenkin hyvä, ja viimeisimmällä lääkärikäynnillä aiemmin vaivannutta jalkaa ei tarvinnut hoitaa lainkaan.
Maanantain mahdollinen startti palvelisi hyvin lauantain koitosta, sillä tähän aikaan vuodesta voi olla vaikeaa päästä ajamaan kovin täysipainoisia viimeistelyjä kilpailujen ulkopuolella. Lisbethin jatkoa suunnitellaan joka tapauksessa lisää Satakunta Seniorin jälkeen.
24.3.2006 Lisbeth sai ensimmäinen palkinnon Kuten etusivun vinkistä on saattanut huomata, Lisbeth kantakirjattiin nykyisessä kotikylässään Kaustisella keskiviikkona 22.3. Kantakirjaaminenhan on suurelta osin jäänne menneiltä ajoilta ja käytännössä sen merkityksenä on hyvälle kilpatammalle lähinnä se, että kuninkuussarjoihin ovat osallistumisoikeutettuja vain kantakirjatut hevoset. Toki onhan ensimmäisen palkinnon tammalla edelleen tietty status-arvo. Lautakunta arvioi tammaamme näin: Hyvät tyypit, edestä syvä pitkä avo runko, leveästi asettuva kaula, jossa hyvä ylälinja. Korkea säkä, hieman köyry lanne, loiva lautanen. Rasittuneet jalat, vasemmassa takajalassa jänispatti poltettu. Melko hyväasentoiset etujalat, käyrähköt kintereet. Hyvänpuoleiset kaidat kaviot. Oikea etujalka kerii, takajalkojen liike suora väljä käynnissä. Suorat, väljät juoksuliikkeet. Vireä, hyvä ohjastaa, laukkaherkkä kilpailussa. Lisbethin säkäkorkeudeksi mitattiin 162 senttiä ja lautaselta sen mitta oli 159 cm. Pituutta oli sopivasti enemmän kuin korkeutta, 169 cm ja ryntään leveys oli 45 senttiä. Lisbethin rinnan ympärys oli 190 senttiä ja etusäären ympärys 20 cm. Tamman lihavuusasteeksi arvioitiin 4-, joten se esitettiin kilpailutaukoa pitävälle hevoselle sopivasti riskissä kunnossa. Lisbeth sai pisteitä seuraavasti: luonteesta 8, liikkeistä 8, rungosta 7, jalkojen asennosta 7, jalkojen terveys 6 ja kavioista 7 pistettä eli yhteensä oikeinkin mukavat 43 pistettä ja ensimmäinen palkinnon, jonka noin hyvin menestynyt tamma tosin saa automaattisesti, jos rakenteessa ei ole aivan ratkaisevia virheitä. Ensimmäinen palkinto ei ole ainoa hyvä uutinen, vaan myös starttiin tulo alkaa olla hiljalleen ajankohtaista. Talven mittaan haitannut jalkavaiva on nyt kunnossa ja Vellu Paavolan mukaan nyt edessä on starttiin valmistelu. Lisbethillä on kyllä ajettu jo hiittiä, mutta nyt vauhdit alkavat pudota hiljalleen. Vellun arvion mukaan hevonen tuntuu 'ihan kohtalaiselta', mutta Paavola tunnetaan yleisesti ns. luukkoslinjan kommentoijana, eikä hänen suustaan yleensä suuria ylisanoja putoile. Tavoitteeksi Lisbethin kalenteriin on asetettu 22.4. Porin V75-raveissa ajettava Satakunta Senior, joka on tasoitusajo 5 - 6-vuotiaille suomenhevosille tammahyvityksellä. Ykkösraha on komeasti 8 000 euroa ja Satakunta Senior onkin tälle vuodelle ainoita 'omia lähtöjä', joita Lisbethillä pääsee ajamaan ja sellaisena luonteva tavoite. Vellun mukaan toiveissa olisi saada startti ennen Porin kilpailua, mutta sen toteutuminen ratkeaa myöhemmin. 16.2.2006 jalka tuntuu pitävän Lisbethin tuoreimmat kuulumiset ovat hyviä. Veli-Erkki Paavola kertoi, että toinen hoitokerta (14.12.2005) tuntuu tepsineen sen jalkavaivaan. Lisbethiä onkin treenattu paljon, kun kelitkin vielä ovat olleet suotuisat. Sillä on ajettu mäkiin ja paljon hiljaisia hiittejä. Vellu ennakoi, että viikon, parin päästä Lisbethillä ajetaan jo kovempaa, ja jos kaikki näyttää edelleen hyvältä, saatetaan alkaa suunnitella kilpailemistakin. Vihoittelevan jalan hoito siis uusittiin kuten oli alkujaankin tarkoitus. Uusinnassa jalkaan on käytetty aineita nimeltä celeston choronodose ja lincocin. Myös kipeän jalan paria on hoidettu. Se on ilmeisesti kipeytynyt, kun hevonen on säästänyt varsinaisesti vaivannutta jalkaa. Lisbeth on muuttanut Vellun uuteen juuri valmistuneeseen uuteen talliin, joka on noin sadan metrin päässä vanhasta. Siellä se ei ole erityisesti kenenkään passi. Hiiteillä Lisbethiä ajaa yleensä Juha-Matti Paavola, mutta juuri viimeksi Vellu oli itsekin mukana ajamassa hiittikaverina ollutta hevosta. Hevosmaailma-tallin jäsenillä on nettiyhteys lähes 100-prosenttisesti, ja jatkossa tiedotusta painotetaankin tallin nettisivuille. Sen kautta saadaan esimerkiksi mahdollinen poisjäänti kilpailusta yms. nopeasti jäsenten tietoon. Tiedotusta myös tehostetaan niin, että Ville Toivonen on lupautunut hoitamaan varsinaisen 'uutishankinnan.' Kiitos siitä hänelle. Minulle jää enää rahaliikenteen ja tilien hoito sekä nettisivun ylläpitäminen, missä taas Lindroosin Janne on isona apuna. Tallin tuloslaskelma ja tase 2005 (klikkaa) 18.11.2005 Lisbethiä hoidettiin Perjantaina 18.11. ELL Olli Kauko Laukaan klinikalta kävi Nikulan talleilla ja tutki Lisbethin jalkojen tilanteen. Ongelmana on – kuten ennenkin – vasemman takajalan kinner, jota hoidettiin pistämällä siihen annos kortisonia. Kintereessä on nestettä, jota sinne on kerääntynyt ennenkin ja joka pyritään saamaan sieltä pois. Miten se onnistuu, on eri juttu, mutta ainakaan tämä hoitokerta ei jää viimeiseksi. Aikatauluun tämä vaikuttaa niin, että aikaisemmin puhutun kuukauden laskeminen pitää ainakin aloittaa tästä päivästä. Luultavasti sairaslomaa on tiedossa enemmänkin. Tärkeintä olisi nyt saada jalka niin kuntoon kuin se on mahdollista, varsinkin kun sarjat ovat suurvoiton ansiosta entistä kovemmat. Seuraaviin ei kannata ainakaan kiirehtiä. Potilaskertomus. Anamneesi: Vtj reagoinut viimeiseen starttiin. Status: Vtj:n jänispattialueella pehmeä fluktuoiva turvotus. Ontuu/vetää vtj 1, taiv ylä 2, muut ok. Terapia: Vtj kinner jännetuppi Cel 2cc, jatkoon Penetrol ulkonaisesti. 3 viikkoa rauhallisesti.
SYYSKUU 2005 1.10. Turku, 1.28,0/2100. Toinen 28.9. 1.43/1875, 1.43/1500 24.9. Lappeenranta, 1.27,6a/2100. Voitto 19.9. 1.37/1875, 1.34/1500 14.9. 1.39/1875, 1.34/1500 9.9. Lappeenranta, 1.31,1a/2100. Voitto 3.9. Vermo, 1.27,5a/2100. Viides
Muuta: 1.10. Turusta V.-E. Paavolalle 20.9. kengitys, 6 x 15 uralla ympäri ELOKUU 2005 29.8. 1.43/2750, 1.38/1500 21.8. Kuopio, 1.28,6a/1600. Neljäs 16.8. 1.41/1875, 1.40/1500 11.8. Jyväskylä, 1.30,1a/2100. Seitsemäs 8.8. 1.40/1875, 1.35/1500 4.8. 1.45/1875, 1.38/1500 uitettu 3-4 kertaa viikossa
Muuta: 18.8. kengitys 5.8. suu tarkastettiin HEINÄKUU 2005 29.7. 1.46/1875, 1.39/1500 18.7. 1.49/2600, 1.46/1500 13.7. Vermo, 1.28,1a/2100. Kuudes 9.7. 1.44/1875, 1.40/1500 4.7. 1.45/1875, 1.40/1500 uitettu 3-4 kertaa viikossa
ELL: 19.7. L. Sinnemaa, vej. vuohis- ja kehänivel HY-50 + Celestone 28.7. L. Sinnemaa, vej. vuohis- ja kehänivel HY-50 + Celestone
Muuta: 28.7. matolääke Axilur 21.7. kengitys KESÄKUU 2005 29.6. Vermo, 28,4ax/2100. Toinen 23.6. Mikkeli, rutiinilähtö, 31,5x/2140 18.6. 1.45/2750, 1.37/1500 13.6. 1.44/1875, 1.40/2000 8.6. 1.49/2750, 1.40/1500 2.6. Mikkeli, 30,7x/2100. Viidestoista
Muuta: 28.6. takajalkojen kengitys, 6x15 uralla 16.6. etujalkojen kengitys, 6x18 uralla 16.6. alkaen uitettu 3-4 kertaa viikossa 5.6. matolääke, Strongit 4.6. alkaen yöt laitumella 3.6. influenssa rokotus 1.6. kengitys, etujalat ja vtj 6x15 uralla TOUKOKUU 2005 26.5. 1.54/2750, 1.50/2500 21.5. 1.38/2750, 1.37/1500 17.5. 1.50/2750, 1.44/1500 12.5. 1.46/1875, 1.43/1500 7.5. 1.43/1875, 1.40/1500 3.5. Teivo, Missikisa, 31,0/2100. Kolmas
Muuta: 12.5. takajalkojen kengitys, 6x15 pikkuhokeilla 9.5. etujalkojen kengitys, vtj. fläppikenkä, otj. 6x18 uralla HUHTIKUU 2005 28.4. 1.40/1500, 1.33/1500 23.4. Pori, Satakunta Senior, HLL, viim. 2000 m 31,3 18.4. 1.46/2100, 1.42/2100 Mikkelissä 11.4. 1.37/2100, 1.31,5/1600 Mikkelissä 2.4. 1.52/2750, 1.42/1500
Muuta: 13.4. kengitys, kw 6x15 uralla ympäri MAALISKUU 2005 29.3. 1.40/1875, 1.36/1500, nopea rata 24.3. 1.41/1875, 1.34/1500, tiellä 14.3. 1.48/1875, 1.44/1500 12.3. 1.45/1875, 1.41/1500 8.3. 1.48/1875, 1.44/1500 4.3. 1.52/1875, 1.46/1500 1.3. 1.49/1875, 1.46/1500
Muuta: Jänispattia hoidettu ultraäänellä, Penetrolilla ja savella vuorotellen 3-5 pv. 6.3. matolääke, Axilur 3.3. kengitys, eteen A6x15 8 hokkia, taakse A6x18 8 pitkää hokkia HELMIKUU 2005 8.2. 1.47/1875, 1.45/1500 4.2. 1.54/1875, 1.49/1500 Kevyttä liikuntaa 5 päivänä viikossa, myös ratsastettu
Muuta: 10.-18.2. UÄ-hierontaa jänispattiin, joka pienentynyt ja pehmyt turvotus poistunut 9.2. ELL: Närhinen. Vas. takajalan jänispatin UÄ-tutkimus; nestettä, ei repeämiä. Limapusseihin pitkävaikutteista kortisonia TAMMIKUU 2005 Lumitreeniä; kävelyä ja jäällä myös hölkkää pehmeässä lumessa 3-4 päivänä viikossa. Välillä perähevosena. Liikettä 6 päivänä viikossa.
Muuta: 26.1. kengitys, eteen A6 x 15 8 hokilla, vtj. fläppikenkä 9 hokilla, otj. A6x18 8 hokilla 4.1. ELL-tarkastus (Tupamäki) JOULUKUU 2004 Kävelyä lumessa jarrukärryllä kolme kertaa viikossa n. 1 tunti. Kerran viikossa perähevosena ja kerran viikossa hölkkälenkki. Jänispattia kylmätty päivittäin, vuohisniveliä hoidettu Penetrolilla. Korkeus 162 ja 160 sm.
Muuta: 23.12. influenssarokotus Equip FT 23.12. kengitys A 6 x 18, TS 17-hokit, vtj fläppikenkä MARRASKUU 2004 Palauttavaa kevyttä liikuntaa 10. päivään saakka. Loppukuun viettänyt lomaa, päivät tarhassa. Jänispattia kylmätty ja bliistrattu, turvotus laskenut. 5.11. 48/2750
Muuta: 25.11. matolääke Noromectin (Närhinen) 18.11. kengitys hokkikenkään, oej ja vtj fläppikenkä 11.11. terveystarkastus (Tupamäki) LOKAKUU 2004 30.10. Pori, Satakunta-ajo 1., 31,1/2100 25.10. 40/1875, 37/1500 20.10. 41/1875, 41/1500 15.10. Pori, 3., 33,0/2100 11.10. 44/2750, 37/1500 5.10. 47/2750, 46/1500
Muuta: 27.10. kengitys, eteen A6x18, taakse kw6x15 ura 25.10. Hy-50, 3 ml suoneen (Närhinen) 20.10. Hy-50, 3 ml suoneen (Sinnemaa) 11.10. Kartrophen, 5 ml lihakseen (Närhinen) 6.10. Kartrophen, 5 ml SYYSKUU 2004 30.9. Jokimaa 1., 33,9/2140 27.9. 45/2750, 38/1500 21.9. 41/1875, 39/1500 16.9. 37/1875, 40/2125 11.9. 46/1875, 41/1500 7.9. 46/1875, 45/1500 2.9. Mikkeli 10., 38,0/2100
Muuta: 28.9. kengitys, eteen A6x18 välipohjilla, taakse kw6x15 ura 15.9. uintikausi loppui ELOKUU 2004 28.8. 40/1875, 37/2000 23.8. 43/1875, 40/1500 18.8. 42/1875, 38/1500 13.8. 42/1875, 40/1500 10.8. 48/1875, 46/1500 4.8. 40/1875, 39/1500
Muuta: 31.8. takajalkojen kengitys, 6x15 ura 20.8. matolääke (Strongid) 4.8. etujalkojen kengitys, välipohjat 6 x 18 välipohjat 4.8. verikokeet, o.k. Uitettu 4 - 5 kertaa viikossa. HEINÄKUU 2004 31.7. 42/1875, 38/1500, ok 27.7. 42/1875, 38/1500 24.7. 46/1875, 42/1500 20.7. 42/1875, 42/1500 16.7. 48/1500, 42/2000 13.7. 46/1500, 41/1875 09.7. 49/2750, 47/2800 06.7. 49/1875, 43/1500 02.7. 50/2750, 44/1500
Muuta: 21.7. takasten kengitys 16.7. lähtien ajettu hiitit yksin, nyt menee vähän rauhallisemmin Uitettu 2 - 3 kertaa viikossa. KESÄKUU 2004 29.6. 53/2750, 48/2000 25.6. 53/2000, 52/2750 22.6. 48/1875, 44/1500 18.6. 48/1875, 44/1500 15.6. 54/1875, 48/1500 03.6. 48/1875, 43/1500
Muuta: 28.6. etujalkojen kengitys A6 x 18, välipohjat 23.6. takajalkojen kengitys KW6 x 15A ura 21.6. alkaen uitettu 2 - 3 kertaa viikossa 06.6. alkaen yöt laitumella 04.6. Kouvolan hevosklinikalla, mol. etuj. vuohisiin hiilonia 06.5. terveystarkastus (Ala-Huikku), OK, hampaiden raspaus, ompelu (caslick) TOUKOKUU 2004 24.5. Mikkeli HLL, viimeiset 800 m 28,0 21.5. 49/1875, 46/1500 18.5. 2.01/2600, 48/1500 (250 m 36,0), kokolaput 14.5. Lappeenranta HLO/1, 36,2/2100 11.5. 46/1875, 39/1500 07.5. 49/1875, 44/1500 04.5. 47/1875, 44/1500
Muuta: 28.5. matolääke, Axilur 19.5. kengitys, eteen ja taakse CB 6x15 ura, välipohjat eteen 12.5. verikokeet, OK 06.5. terveystarkastus (Ala-Huikku), OK, hampaiden raspaus, ompelu (caslick) HUHTIKUU 2004 29.4. Mikkeli HLO, 36,5/2100 m, viimeiset 1500 m 32,8 26.4. 48/1875, 44/1500 ok 22.4. 39/2100, 42/2100 16.4. Mikkeli 41/2100, 39/2100 13.4. 37/1500, 37/1500 tiellä 09.4. Jäällä 2 x 1800 05.4. 41/1875, 39/1500 02.4. 43/1875, 39/2000 ok, hyvä rata
2-3 krt/vko kävelyä perähevosena tai valjaissa
Muuta: 20.4. Välipohjat eteen ja CB 6x15 ura 15.4. kengitys A 6x15 eteen, CB ura 6x15 taakse 14.4. Verikokeet MAALISKUU 2004 30.3. 43/1875, 39/2750, hyvä rata 26.3. 47/1875, 46/1500 24.3. 50/1875, 49/1500, raskas lumirata 17.3. 42/1500, 42/1500, tiellä
5. päivänä viikossa liikkeellä. Rauhallisia lenkkejä välipäivinä
Muuta: 24.3. Terveystarkastus (Ala-Huikku), etujalat ok, otp lievästi rasittunut 11.3. Kengitys 05.3. Ala-Huikku: evn Hiilon 29.2. Matolääke Provid 25.2. Syötetty Cartivet HELMIKUU 2004 25.2. Kouvola 45/2100 21.2. 53/1875, 47/1500 17.2. 46/1875, 44/1500 13.2. 43/1875, 40/1500 09.2. 48/1875, 46/1500
5. päivänä viikossa liikkeellä, rauhallisia lenkkejä, valjaissa tai perähevosena
Muuta: 16.2. raspattu hampaat ELL toimenpiteet: 25.2. Ala-Huikku; m ej Hiilon TAMMIKUU 2004 30.1. 52/2625, 51/1500 27.1. 49/1875, 46/1500 23.1. 48/1875, 47/1500 20.1. 51/1875, 48/1500 16.1. 54/1875, 54/1500, ensimmäinen epävarma, toinen oikein hyvä 12.1. 2.00/1000, 56/2750 07.1. 54/1875, 53/1500
Muuta: 15.1. Kengitys
Pekka: TYällä kertaa olen hyvin tyytyväinen hevoseen kokonaisuudessaan. Korkeus 162-160 cm. Ei ole enää kasvanut. JOULUKUU 2003 Valmennus/hiitit: Hiljaista perusvalmennusta. Melko pitkiä lenkkejä. Loppukuusta pari kertaa hölkkää. 27.12. Vasempaan takaseen raskas 8x20 kenkä 24.12. Influenssa rokotus Equip F 16.12. Kengitys 13.12. Matolääke Noromectin MARRASKUU 2003 Valmennus/hiitit: 14.11. alkaen kävelyä noin tunti joka toinen päivä, välipäivinä kävelyä perähevosena 12.11. 1.47/1875 m, 1.42/1500 m Muuta: 4.11. kengitys hokkikenkään A 6 x 18 3.11. terveystarkastus Laukaan Eläinsairaala LOKAKUU 2003 Valmennus/hiitit: 30.10. 2.02/1875 m, 2.00/1500 m, raskas rata 24.10. 1.53/1875 m, 1.46/1500 m 17.10. 1.52/1875 m, 1.48/1500 m 14.10. 1.55/1875 m, 1.55/1500 m 10.10. 1.48/1875 m, 1.43/1500 m 7.10. 2.04/1500 m, 1.55/1500, tiellä 3.10. 1.53/1875 m, 1.59/2500 m Muuta: 3.10. etujalkojen kengitys, GB 6 x 18 ilman välipohjia korkeus 162 - 160 cm SYYSKUU 2003 Valmennus/hiitit: 2 x viikossa kävelyä tai perähevosena kulkemista 30.9. Mikkeli, 1.47/2100 m, 1.46/2100 m 26.9. 1.52/1875 m, 1.51/1500 m 23.9. 2.02/1875 m, 1.58/1500 m 19.9. 1.54/1875 m, 1.53/1500 m 15.9. 2.00/1875 m, 1.56/1500 m 10.9. 1.57/1500 m, 1.52/1875 m 5.9. Mikkeli 1.49/2100 m, koel. 1.43,7/2100 m, viim. 1000 m 1.40,5 2.9. 1.53/1875 m, 1.48/1500 m Muuta: 25.9. takajalkojen kengitys ELOKUU 2003 Valmennus/hiitit: uitettu 2-3 kertaa viikossa, yöt edelleen laitumella 26.8. 1.58/3000 m, 1.50/1875 m 22.8. 2.06/1500 m, 2.03/1500 m 18.8. 1.57/1875 m, 1.52/1500 m 11.8. 1.58/1875 m, 1.56/1500 m 8.8. 1.51/1500 m, 1.53/1875 m 5.8. 1.52/1875 m, 1.45/1500 m 1.8. 1.53/1875 m, 1.53/1500 m Eläinlääkärin toimenpiteet: 12.8. terveystarkastus (Tupamäki) Muuta: 13.8. välipohjat eteen 7.8. kengitys, eteen 6 x 18, taakse 6 x 15 uralla 5.8. matolääke Noromectin HEINÄKUU 2003 Valmennus/hiitit: välipäivinä uitettu 2-3 kertaa viikossa 29.7. 1.53/1500 m, 1.52/1875 m 25.7. 1.52/1875 m, 1.47/1500 m 22.7. 1.54/1875 m, 1.50/1500 m 18.7. 1.52/1500 m 15.7. 1.58/1875 m, 1.56/1500 m 11.7. 1.58/1500 m 4.7. aloitettiin uittaminen Eläinlääkärin toimenpiteet: 7.7. verikokeet (Närhinen), o.k. Muuta: 9.7. kengitys, eteen 6 x 18, taakse 6 x 15 uralla KESÄKUU 2003 Valmennus/hiitit: Pitänyt loppukuun lomaa. 5.6. Mikkelissä opetuslähdössä, 2.01,2/2100 m, viim. 500 m 1.52. 2.6. 2.02/1875 m, 2.02/1500 m TOUKOKUU 2003 Valmennus/hiitit: liikkeessä 4-5 päivänä viikossa. Välipäivinä hiljaisia lenkkejä valjaissa ai perähevosena. 27.5. 2.02/1875 m, 2.00/1500 m 19.5. 2.00/1875 m, 1.56/1500 m 12.5. 1.59/1875 m, 1.56/1500 m 5.5. 2.03/1875 m, 2.01/1500 m Muuta: 31.5. tarkastettiin suu; alhaalla kolmas oikeanpuoleinen poskihammas jäänyt puoliksi kiinni, saatiin irrotettua. 30.5. matolääke (Strongid) 27.5. lähtien yöt laitumella. HUHTIKUU 2003 Valmennus/hiitit: liikkeessä 4-5 päivänä viikossa, yleensä kaverin kanssa, ollut myös perähevosena 29.4. 1.59/1875 m, 1.59/1500 m, epävarma, painoi oikealle 22.4. Mikkeli, 2.11/1600 m, 2.05/2100 m 17.4. tiellä, 2.00/1000 m, 1.50/1500 m 10.4. Mikkeli, 1.54/1600, 1.48/2100 m 4.4. jäällä, ns. 1800 m hiitti Muuta: 30.4. kengitys, eteen A6 x 15, taakse GB6 x 15 uralla MAALISKUU 2003 Valmennus/hiitit: jäällä hölkkää 3-4 kertaa viikossa kaverin kanssa 21.3. 1.56/1500 m, 1.52/1875 m 13.3. 1.55/1000 m, 1.51/2100 Mikkelissä 7.3. 1.58/1000 m, 1.54/1875 m Muuta: 4.3. terveystarkastus (Tupamäki) 7.3. matolääke (Axilur) 8.3. kengitys Jalkoja hoidettu eläinlääkärin ohjeen mukaan HELMIKUU 2003 Valmennus/hiitit: hölkkää 3-4 päivänä viikossa toisen hevosen kanssa, enimmäkseen jäällä. Hiitit juossut radalla yksin. 27.2. 2.00/1875 m, 1.56/1000 m, oikein hyvä 21.2. 1.55/2000 m 14.2. 1.55/1875 m 7.2. 1.57/1875 m Muuta: 20.2. raspattiin hampaat TAMMIKUU 2003 Valmennus/hiitit: liikkeessä 5 päivänä viikossa. Vähän kaikenlaista, ajettu reellä lumessakin ja ollut myös perähevosena. 31.1. 1.58/1875 m 24.1. 1.56/1875 m 17.1. 2.00/1875 m 9.1. 1.57/1875 m Muuta: 14.1. kengitys JOULUKUU 2002 Valmennus/hiitit: 4-5 päivänä viikossa vaihtelevia lenkkejä, kahlattu myös lumessa pieniä matkoja (100-300 m) kerrallaan. Oli 28.12. perähevosena, toimi hyvin siinäkin 17.12. 1.59/1875 m Muuta: 31.12. korkeus 159 - 160 cm 31.12. raspattiin hampaat 31.12. jänne o.k., ei syytä huoleen 18.12. vas. etujalan jänteelle kolhu 2.12. matolääke Eraquell (Närhinen) MARRASKUU 2002 Valmennus/hiitit: Valjaissa 4 kertaa viikossa, 5- 6 km kerrallaan, ajettu myös kävelylenkkejä. 22.11. 2.05/1875 m Muuta: 29.11. influenssarokotus (Närhinen) LOKAKUU 2002 Valmennus/hiitit: Valjaissa 4 kertaa viikossa, hölkkää 6 km kerrallaan. Toimii moitteettomasti. Muuta: 29.10. kengitys, 6x18, pikkuhokit ympäri 3.10. raspattiin hampaat SYYSKUU 2002 Valmennus/hiitit: Ajaminen aloitettiin 2.9. Ajettu 4 - 5 kertaa viikossa 4 - 6 km enimmäkseen radalla ja kaverin kanssa. Hölkkää melko rauhallisesti jo toisenkin hevosen kanssa. Muuta: 3.9. kengitys, eteen A6x18, taakse GB6x15 uralla. 11.9. lähtien yöt sisällä 15.9. matolääke Strongid 27.9. etukengät loivempaan kulmaan. ELOKUU 2002 Valmennus/hiitit: Uintia 4 kertaa viikossa, 4 x 2-3 min./päivä Muuta: Mitattu 23.8., säkäkorkeus 157, lautaselta 156 cm. HEINÄKUU 2002 Valmennus/hiitit: Uitettu 4 kertaa viikossa. Muuta: Kaviot vuoltu 23.7. KESÄKUU 2002 Valmennus/hiitit: Aloitettu uittaminen 10.6. Uitettu 3 - 4 kertaa viikossa. Muuta: Matolääke (Axilur) 10.6. kengät pois. TOUKOKUU 2002 Valmennus/hiitit: Ajettu 3 kertaa viikossa hölkkää, noin 5 km enimmäkseen radalla. Yksin oikein hyvä ajaa. Muuta: Vankistunut ja mahakin kasvanut. Yöt laitumella 28.5. lähtien.
HUHTIKUU
2002 Valmennus/hiitit: Valjaissa 3 – 4 kertaa viikossa. Alkukuusta jäällä toisen kanssa, jolloin hermoili, välillä väkivaltainenkin. Tuplalenkki jäällä 10.4. että kuuntelisi vähän paremmin kuskia. Yksin tiellä ja radalla toimii oikein hyvin. Eläinlääkärin toimenpiteet: Terveystarkastuksessa Tupamäellä 16.4. Muuta: Kengät pois 18.4. Ajettu puoltajankuolaimella 19.4. lähtien Kengitys (A 6 x 18 ympäri) 30.4. MAALISKUU 2002 Valmennus/hiitit: Liikkeessä kolme kertaa viikossa, ajettu myös toisen kanssa. Aluksi jännitti kaveria aika paljonkin, nyt toimii hyvin ja menee rennosti. Muuta: Hampaiden raspaus ja matolääke (Axilur) 22.3. Ostettu uusi ohuempi talliloimi ( 35,50 € ) 9.3. HELMIKUU 2002 Valmennus/hiitit: Ajettu kolme kertaa viikossa 4 kierrosta tai 4-5 kilometriä tiellä. Liikkuu hyvin paljon tarhassa. Muuta: Kengitys 22.2. Potkuremmi pois 22.2. Puolilaput pois 15.2. Kuumetta 6.-8.2. TAMMIKUU 2002 Valmennus/hiitit: Ajettu edelleen kolme kertaa viikossa. Hyvin menee. On kasvanut ja vankistunut. Muuta: Kengitys 7.1. JOULUKUU 2001 Valmennus/hiitit: Valjaissa 3 kertaa viikossa 4-5 km kerrallaan enimmäkseen radalla, hyvin menee! Muuta: Matolääke (Ivomec) 26.12. Ostettu paksumpi talliloimi, 250 mk, 20.12. MARRASKUU 2001 Valmennus/hiitit: Ajettu 12.11. lahtien 3-4 kertaa viikossa 3 kierrosta hölkkää. Toimii ja ravaa hyvin, ei narskuta enää hampaita ajaessa. Eläinlääkärin toimenpiteet: Influenssarokotus 30.11. Muuta: Hampaat raspattiin 27.11. Kengitys hokkikenkään 12.11. Matolääke (Strongid) 2.11. p. (09)5110 0302, GSM 050-591 5910 jouni.aalto@hevosurheilulehti.fi
|